13.12.2017

Eron kaava

Minun avioeroni kaava näin naisen näkökulmasta noudattaa melkolailla sellaista yleistä toimintamallia. Ja tarkoitan siis eron jälkeistä elämää, lähinnä suhtautumista miehiin ja vähän tulevaisuuteenkin.
 Eroni jälkeen oli tunne, etten halua tavata yhtään ketään, en istua kenenkään tuntemattoman kanssa treffeillä puhumassa itsestäni tai kysellä toisesta mitään. En halunnut tutustua yhtään kehenkään kuukausiin, olin niin rikki ja säröillä, että keskityin vain lähinnä robottimaisesti elämän perustoimintoihin, hengittämiseen ja nielemiseen. Ja töihin. Ajan kuluessa alkoi kuitenkin kaksilahkeiset jo vähän kiinnostaa, ja Tinder! Treffeillä istuminen tuntuikin ihan hauskalta idealta, ja olihan se. Oli mukava käydä syömässä ja lasillisella, tutustua uusiin ihmisiin. Oli mukavaa jutustella, ja tästä kaikesta muutama treffikumppani on jäänytkin elämääni ihan kavereina. Tajusimme heti, ettei tästä tule mitään rakkaustarinaa, eikä jälkipolville kerrottavaa, mutta sen verran mukavat jutut, että jatketaan tapailua ihan frendeinä.

 Sitten tuli jotenkin pakonomainen tarve löytää kumppani, tunne siitä, että perkule pakko löytää joku, että aika loppuu pian, nyt joku tänne ja heti! Ystäville lähti viestejä, että eikö teillä nyt ole ketään sinkkua ystäväpiirissä, "Peran puulaakijoukkueesta joku, voi olla vähän tanakkakin, kunhan on hauska". Muutama lyhyt suhde tuossa olikin, ei kuitenkaan niitä Peran kavereita, huh…  Ja sitten tulikin tunne, että ei hitto, miksi minä väkisin olen jonkun kanssa, vain olemisen takia. Jos sitä suurta tunnetta ei ole, ja jos vain ei tunnu siltä, että tämän ihmisen kanssa minä haluan olla loppuelämäni, niin miksi turhaan kuluttaa kummankaan aikaa ja sydäntä.
 Nyt elän siinä fiiliksessä, että haluan vain olla ja nauttia elämästäni, työstäni, ystävistäni, läheisistäni, vapaa-ajastani, kodistani ja kaikesta ihanasta, mitä minulla on. Minulla on niin paljon kaikkea, josta olen kiitollinen ja hyvilläni. Keskityn nyt vain kivoihin asioihin elämässäni, nautin! Ja tiedän sen, että se joku tulee minun luokseni, kun aika on otollinen ja valmis. Minä en enää etsi ketään.

 Näin uskoisin tämän kaavan aika monella menevän; ensin on eron jälkeen tuska (ei halua tutustua kehenkään), sitten uteliaisuus (ehkä tuolla on joku kiva tyyppi), seuraavaksi iskee epätoivo (pakko saada kumppani ihan heti), ja lopuksi sieluun istuu rauha (tiedän, että tuolla jossain on joku minulle, tulkoon hän luokseni).
 Miehillä tämä kaava tuntuu menevän näin; ero, pari baari-iltaa ja sitten asutaankin jo uuden daamin kanssa yhdessä. Eikä siinä mitään, onnittelen teitä miehiä tästä mutkattomasta suhtautumisesta elämään, carpe diem ja c'est la vie! Olen jopa vähän kateellinen tuosta heittäytymisen taidosta, elämisen kepeästä askeleesta ;)




Minä tunsin tarvitsevani kuitenkin aikaa.













12.12.2017

Instagram viikko

Koko viime viikko meni jotenkin hyvin haikeissa merkeissä, olin niin herkillä itsenäisyyspäivästä, että minua liikutti lähes joka asia. Kävin tirauttamassa kyyneleet Kauppatorilla suomenlippujen juurellakin. Viikolla tuli suhattua työn merkeissä mm. Arlandassa, Turussa, Jyväskylässä…
Olen myös kotoillut ja viikonloppuna oli piparkakkutalkoot siskoni perheen luona. Eri kiva viikko siis.





Ylläni on lempitakkini, parka.





Mehevä punajuurisalaatti, yummyyy.





Hotellihuoneestani näkyi suoraan Arlandan kentän kiitoradalle, aikas ihanaa.





Taukoa koneessa, se on selfien paikka silloin.





Tässä itketti kovasti, niin kovin kiitollinen tästä kaikesta, vapaudesta Suomessa.
Kiitollinen sodan sankareille.





Lounaalla Turussa, Tres.





Päiväglögillä Hotel F6, ihana!





Iltapalaa.





Siskon luona.





Piparitalkoiden väliajalla glögiä, gluhweinia.





Valmiit piparit.





Ja kotoilua, rakastan taas tätä joulun aikaa!









9.12.2017

Päivän kostyymi

Tänään oli niin ihanaa taas herätä omasta sängystä, venytellä pitkään ja hippuloida pyjamassa ja villasukissa kotona. Kuuntelin jouluradiota, sytytin kynttilöitä ja join joulukahvia (sekoitan kahviin kanelia ja kardemummaa). Aamupäivällä lähdin kaupunkikierrokselle, kiertelin Helsingin katuja ja kävin Hotelli F6:n baarissa juomassa glögiä. Täydellinen lauantai, joka jatkui ystäväpariskunnalla kyläilyllä, täydellä ylläpidolla. Nyt vietän iltaa kotona villasukissa, huomenna on siskon perheen luona piparitalkoot, mahtavaa! Ihan superkiva viikonloppu siis.
 Lähdin lampsimaan kylille suosikki takissani ja viime keväänä ostetuissa Marimekon pussihousuissa. Niistä on muodostunut luottohousut. Sanoinko jo, että ihan huippu fiilis, kiva viikonloppu edessä ja takana.









Takki Moncler
Housut Marimekko
Laukku Mulberry
Kengät Sartore






Huivin heitin vielä kaulaani ja hanskat handuihin, kun lähdin 
kylille. Ja pipo kulkee aina laukussa mukana, mikään ei
ole niin inhottavaa, kuin palella turhaan.
(Yksi kypsään ikään tulemisen merkkejä)





5.12.2017

Joulu tuntuu taas vähän joululta.

Minulla oli tarkoitus tehdä Instagram postaus viime viikolta, mutta jostain syystä onnistuin tunaroimaan kuvasyötön kanssa. Sain tavallaan ladattua kuvat koneelle, mutta ne latautuivat johonkin toiseen tiedostoon, josta tämä tekniikan ihmelapsi ei niitä ulos saa. Että semmottii, kun ei ole hakkeri, niin ei ole. Näillä atk taidoilla mennään :)



 Joten teen postauksen joulufiiliksistä. Vuosi sitten niitä ei ollut lainkaan, en pystynyt kuuntelemaan joululauluja, riisipuuro ei maistunut miltään, enkä juurikaan laittanut joulua kotiini. Tai jos laitoin, niin se oli vain teennäistä joulufiilistelyä, sillä sydän itki, se aika oli yhtä tuskaa. Se itki kaikissa niissä ihanissa muistoissa vuosien varrelta, ja fyysisesti minä itkin lattialla käpertyneenä, niinä pahimpina hetkinä.
 Joulu on ollut minulle aina yksi ihanimmista ja liikuttavimmista juhlapyhistä, kiitos rakkaiden lapsuusmuistojen. Siksi oli niin karmeaa elää sitä tuskaa, että joulu ei tulisi olemaan sellainen, mikä se monena vuotena oli ollut. Tein Keravan kotiimme joulua aina pitkään ja hartaasti, suurella rakkaudella. Muistona ihana lehtijuttukin, sitä tosin en voi vieläkään lukea, liikaa sen kodin muistoja.

 Mutta nyt, nyt on parempi. Olen viritellyt kotiini joulutunnelmaa koristeilla, kynttilöillä ja hyasinteilla. Kuunnellut Jouluradiota, käynyt Tuomaan markkinoilla ja selannut lähikirkkojen joulukonserttiaikatauluja. Mutta vielä, välillä, ihan pikkuisen riipaisee ja nousee pala kurkkuun.













Ja kuten usein olen todennut: "it is both blessing and a curse,
to feel everything so deeply".
















3.12.2017

Luumukiisseli ripauksella sitruunaa

Siskoni ja minä tykätään kovasti hyvästä ruoasta. Aina, kun olen kylässä siskoni perheen luona,  juttelemme jotain aiheeseen liittyvää. Ja aina pöytä katetaan jossain vaiheessa kyläreissua. Juttelemme resepteistä, ja selaamme Glorian ruoka&viini lehtiä, ihan niitä vanhojakin, eihän reseptit vanhene koskaan. Luumukiisselistä puhuessamme sisko muistuttaa aina sitruunan tärkeydestä, se kun tuo pikantin lisän kanelin kaverina kiisseliin.





Luumukiisseli



200g pehmeitä kivettömiä luumuja
reilu litra vettä
3/4 dl sokeria
luomusitruunankuoresta leveitä siivuja (otin juustohöylällä 3 siivua)
2 kanelitankoa
1dl vettä ja 3 rkl perunajauhoja
sitruunan mehua (puolikkaan sitruunan mehu)


Laita vesi kiehumaan kattilaan ja lisää luumut, sitruunankuoret ja kanelitangot. Keitä noin puoli tuntia hiljalleen poristen. Ota sitruunankuoret ja kanelitangot pois. Lisää sokeri ja sitruunanmehu. Laita kylmään veteen perunajauhot ja sekoita hyvin. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää ohuena nauhana suuruste kiisseliin, sekoita koko ajan. Nosta kattila vielä liedelle, ja anna pulpahtaa. Kaada valmis kiisseli tarjoiluastiaan ja jäähdytä. Kansi estää pinnan kuorettumisen. Tarjoa kylmänä kermavaahdon kanssa. Tai käytä riisipuuron lisukkeena.










2.12.2017

Tallinna

Nyt kun edellisen lentotyön layover kohteet ovat muuttuneet kaukomaista lähiseutuun, ovat ystävät kyselleet, että olenko ollut harmissani. En ole, sillä aikansa kutakin. Nautin tästä olotilasta, kun ei ole enää jet lagia, nukun yöni, eikä lentokoneessa tule vietettyä yhtämittaa aikaa tuntitolkulla. Toki vanhojen kollegojeni, hyvien ystävieni kuvat uima-altaan reunalta tänä talvena on vähän kirpaissut, mutta vain vähän.
 Minun layovereihin kuuluvat nykyään mm. Turku, Jyväskylä, Tukholma, Tallinna…. Ei ollenkaan paha. Nautin Tallinnassa aina lounaan jossain kivassa ravintolassa, jossa en ole vielä käynyt. Ja sitten myös ikisuosikeissani, kuten F-Hoone, Rataskaevu, Leib. Viimeksi Tallinnan stopilla nautin joulutorin tunnelmasta.






























Tallinna on niin <3














28.11.2017

Instagram viikko

Kiitos kaikille onnitteluista viime postaukseen. Edellinen viikko on enimmäkseen juhlittu 40-vuotiasta Reettaa. Toki töissäkin olin, mutta työpaikka oli muistanut minua pitkillä vapailla, joten otin ne ilolla vastaan, kerrankos sitä ihminen 40 täyttää. Ystäväni mukaan nyt alkoikin siis kokonainen vuosi yhtä juhlaa, Reetta 40 juhlavuosi. Siis siitä päivästä, kun täyttää, niin vuosi eteenpäin :). Sopii minulle. Tämä postaus on yhtä juhlaa, ja syntymäpäivä sana esiintyy monta kertaa!





Tallinnassa työreissulla.





Tallinnassa edelleen.





Ystävien kanssa Fazerin brekulla, syntymäpäiväbrekulla. Oli niiiiin ihanaa. 





Hemmoteltavana Naminassa, syntymäpäivänä.





Syntymäpäiväillallinen Gaijinissa, kuva tuli sohaistua vasta, kun suurin osa oli syöty.





Hemmottelua kotona.





Maiseman ihailua koti-ikkunasta.





Ystävän kanssa Pennyssä. Rakastan tuota ravintolaa.





Ja yhden kanssa kuohuvilla, kolmaskin liittyi seuraamme.





Toisten kanssa heilumaan Helsingin yöhön, syntymäpäiväviikonloppuna.




Fabrik ja ystäviä. Loistava ruoka ja parempi seura.





Löylyssä oli taas ihmisen parasta aikaa. Juhlittiin sielläkin syntymäpäiviäni.





Ja sunnuntaina minä -aikaa, kun ystävät olivat häipyneet ja minä muistelin menneitä
upeita päiviä. Ei voi muuta sanoa, kuin että HUH, miten upeasti juhlittu näitä
syntymäpäiviä. Kiitos kaikki rakkaat <3. Kiitos, että olette elämässäni.