30.7.2014

Hellepäivän paras välipala

Viikonloppuna saaressa ystävämme teki tätä aivan tajunnan räjäyttävää hellepäivän välipalaa. On niin ihanaa yllättyä monesti, miten jotkut raaka-aineet vain toimivat niin hyvin keskenään! Tässä siis vesimeloni, tuore minttu ja fetajuusto. Päälle mustapippuria ja laadukasta oliiviöljyä. AI-VAN älyhyvää!
 Olen tehnyt tätä herkkua nyt sitten joka päivä…









Sain tätä herkullista oliiviöljyä ystävältäni, hän oli ostanut sen lempikaupastani Tampereelta, Culinaria keittiöelämää.











Auringonlaskun aikaan

Tänä kesänä on tullut ihailtua monen monta auringonlaskua. Ehkä syynä on tämä trooppinen lämpö, joka on pitänyt ulkona yömyöhään asti, ei millään malta mennä nukkumaan… Tästä lämmöstä on nautittava joka hetki, aamullakin haluaa herätä aikaisin tuoksuttelemaan lämmintä ja hurmaavaa kesäaamua. Yöunet jäävät siis vähiin, no, aina voi ottaa päikkärit. Ja nukutaan syksyllä sitten ;).













Ihania kesäiltoja on vielä paljon edessä. Mikään ei voita pimeitä ja lämpimiä elokuun öitä, jolloin laitan kynttilämeren valaisemaan jutusteluhetkiä kuistilla.




28.7.2014

Saaressa

Viikonlopun vietimme saaressa. Sunnuntaina oli haikea mieli, kun mies meni tänään maanantaina töihin, ja yhteinen loma loppui… Snif. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ei vaan, yhtälailla on ihanaa istua kesäiltaisin terassilla ja syödä hyvää ruokaa, käydä töiden jälkeen veneilemässä ja saaressa.
 Minulla loma kestää vielä viikon, ja ensi viikollakin on koko alkuviikko vapaapäiviä, joten aikas ihanaa!






















25.7.2014

Veneilyä

Turusta oli siis tarkoitus jatkaa autolla Hankoon, ja niin me jatkoimmekin, mutta koska olimme liikkeellä ilman mitään suunnitelmia, niin emme olleet varanneet minkäänlaista majoitusta, ja kaikki hotellit ja villat olivat täynnä, tottakai. Kävimme siis Hangossa vain syömässä ja käppäilemässä. Olen ollut niin kauan "liesussa", että kotiin oli kyllä mielettömän ihana palata. Oikeastaan siis onni onnettomuudessa.
 Nämä pari päivää onkin sitten veneilty ja nautittu upeasta ilmasta, taas. On tämä vain niin ihmeellistä, kun kokoajan on niin lämmintä. Olemme siis olleet merillä pari päivää. Ollaan tultu kotiin yöksi ja taas aamupäivällä lähdetty veneilemään. Saareen olisi tarkoitus lähteä huomenna.















Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua !



24.7.2014

Turkua vielä


Yövyimme siis kaksi yötä Turussa, Radisson Blu Marina Palace-hotellissa. Hotelli oli hyvä ja aivan loistavalla paikalla, Aurajoen rannalla. Otimmekin huoneen niin, että näimme Aurajoelle.
 Toisena iltana söimme Mamissa, kuten teemme joka kerta kesäisellä Turkutourneella, ensimmäisenä iltana Tintåssa, kuten aina…mitä sitä hyvää vaihtamaan. Ruoka ja palvelu oli taas kerran ihan älyttömän hyvää, eikä moitteen sijaa löydä mistään. Valokuvat jäi ottamatta, nautin niin kovasti tunnelmasta kesäisessä illassa.
 Vuokrasimme pyörät vuorokaudeksi, se oli loistava idea, pääsimme siis vähän tutustumaan ympäristöön kauemmaksikin.
 Ensimmäisenä aamuna söimme brekun hotellissamme, mutta toisena aamuna halusimme ehdottomasti istumaan Cafe Artin terassille. Lopulta joimme molemmat kaksi lattea (tupla espressolla) ja söimme muutamat erilaiset voileivät sekä mustikkapiirakkaa ja korvapuustia. Huokailin taas tapani mukaan, kuinka ihanaa kaikki on… kahvi, leivät, leivonnaiset, tunnelma, kesä, elämä.




Hotellin breku.












Pitihän Tintån ranut taas kerran jos toisenkin syödä…









22.7.2014

Roadtrip (Turku)

Lähdimme eilen iltapäivällä ajamaan Tampereelta kohti Turkua. Turussa yövymme kaksi yötä (tai ei sitä koskaan tiedä vaikka kolmekin, lomalla kun ei ole niin justiinsa nämä suunnitelmat).
  Ihan aluksi oli päästävä syömään ravintolaan Tintå! Olemme käyneet siellä syömässä jokainen kesä siitä lähtien, kun se avattiin (5 vuotta sitten?) Eikä koskaan olla petytty, ei eilenkään. Otin taas ranskanperunat sitruunamajoneesilla alkuun, ja vuohenjuusto-mansikka-pistaasipähkinäpizzan. Tajuttoman hyvää, jokainen kerta!!!
 Turun keikkaan kuuluu Tintån lisäksi aina myös illallinen Mami:ssa, älyttömän ihana ravintola! Lisäksi Cafe Art on ihan ehdoton lempparipaikka, sieltä saa ehkä parasta kahvia mitä tiedän.
 Tänään lainaammme hotellimme pyöriä, ja lähdemme nauttimaan kesäisestä Turusta keskustan ulkopuolelle.









Eilen illalla myöhään, kun kuljimme Aurajoen vartta pitkin hotelliimme, tunnelma oli niin ihana. Oli lämmin, ilma tuoksui huumaavalta ja oli kaikinpuolin hyvin onnellinen olo.