11.2.2015

Tunteella

" It is both a blessing and a curse to feel everything so deeply ". Tämä sanonta sopii kuin nakutettu minulle.
 Olen varsinainen tunteella eläjä. Saatan liikuttua kyyneliin, kun näen kaksi vanhusta käsi kädessä,  liikutun kesäillan järvimaisemissa, kun kuulen kuikan huudon, olen pari kertaa kyynelehtinyt syödessäni järjettömän hyvää ruokaa, Suvivirsi - ja padot aukeavat, tuomen tuoksu keväällä, rantasaunan lämmityksessä poksahtelevat puut ja savun tuoksu, Uralin pihlajan ensimmäiset sanat " Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan, kaupungilta kuulen nyt valssin niin kaihoisan…" itku tulee. Muistelen lapsuutta ja onnenitku on taattu. Sitten tietysti vielä häät, hautajaiset, kevätjuhlat, rippijuhlat… Siskon tytön kantele-esityksessä "ulvoin" (äänettömästi) kaikki nenäliinat litimäriksi heidän soittaessaan Tuulien teitä -kappaletta. Voi hyvät hyssykät, vähempikin tunnelataus riittäisi, kun ei meinaa edes happea saada!

 Toisaalta, yhtä herkässä on myös nauru, herkemmässäkin, onneksi. "Ääntä kohti, eli Reetan naurua", olen saanut kuulla… Ja enimmäkseen elämässäni kuitenkin nauran, kuin itken. Ja itkukin on useimmiten "hyvistä asioista" itkua, ei surusta, kiitos elämälle, joka on kohdellut minua hyvin.

 Ja sitten taas, tunnen todella syvästi ja ahdistun ihan hirveästi, kun luen joistakin pahuuksista ja raakuuksista. Minua alkaa ihan oksettamaan ja sydän hakkaa, en pysty käsittämään lainkaan ihmisen julmuutta, eihän kukaan tolkun ihminen pystykkään… Ja usein jätänkin lukematta, jos näen jo otsikosta, että kyse on jostakin kidutuksesta tai muusta, ihmisen tai eläimen.

Ja sattuipa tässä eräällä jumppatunnillakin itkukohtaus!!! Tajusin, kuinka kiitollinen olen neljästä liikkuvasta raajastani, sydämestä, joka pumppaa verta ja keuhkoista, jotka tuovat happea. Nyt, kun mietin noita kaikkia edellämainitsemiani liikutuskohtauksia, niin niitä taitaa yhdistää juurikin tuo kiitollisuus.








Onko siellä syvästi tuntevia?







30 kommenttia:

  1. Voin täysin yhtyä sinun tunteita herättäviin kokemuksiisi. Ja lisäisin vielä näin ulkosuomalaisena, että Suomen kultavoitto MM-jääkiekko-ottelussa ja Porilaisten marssi/Maamme-laulu jouluaattona Ruotsin TV´stä katsottuna (asun Tanskassa) porututtaa joka vuosi puhumattakaan Sylvia joululaulusta.:-). Lapseni sanovatkin ettei ole kunnon joulu ennenkuin äiti on kyynelehtinyt sohvalla joulurauhan julistuksen aikana.
    Alkukevään terveisin
    Veronica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3

      Minä itken myös joulurauhan julistuksen, Lumiukkosadun ja monet monet joululaulut…

      Mukavaa kevään odotusta, aah, Tanska on niin ihana!

      Poista
  2. Täällä! Tunnistan tuon kaiken juuria myöten <3 Pirpanan saapumisen jälkeen tuo kaikki vaan lisääntyi potenssiin 100 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nuo Pirpanat tuovat varmasti lisämausteen tunne-elämään <3, suuren sellaisen!!

      Poista
  3. Tämä postaus sai kyllä tunteet liikkeelle, positiiviset sellaiset :) Ihanaa, että sinua on siunattu tunteiden lahjalla. Elämä on paljon rikkaampaa kun kokee vahvasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista. Olen kyllä kovin onnellinen, että tunnen väkevästi, joka solulla <3

      Poista
  4. Voi ihanuus sinua <3 ihana postaus // täällä toinen samanlainen jatkuvalla vuoristoradalla elävä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteet ja tunteminen on ihana asia!

      Poista
  5. En mielestäni itke helposti, mutta välillä kyynelehdin ihan telkkarin äärellä, jos sieltä tulee jotain vähänkään liikuttavaa. Aikoinaan erottuani pitkästä suhteesta purskahtelin itkuun kodinkoneliikkeessä, liikennevaloissa ja katsellessani onnellisia eläkeläispariskuntia. Omissa häissäni aloin itkeä ovien avautuessa ja nähdessäni tulevan mieheni odottavan alttarilla, hätääntyneelle isälleni käsipuolessani piti kuiskata "Nämä ovat onnen kyyneliä".

    Mammografiassa purskahdan itkuun "puhtaita papereista" helpotuksesta ja kaipuusta rintasyöpään kuollutta rakasta ystävääni ajatellen. Hänen ja entisen työnantajan ja mentorini hautajaisissa ei itkusta meinannut tulla loppua. Vieläkin kun kuulen tietyn kappaleen radiosta, ystävä tulee heti mieleen ja kyyneleet virtaavat, vaikka usein muistelen häntä myös hymyssä suin.

    Miestänikin olen välillä kaivannut niin, että kyyneleet valuvat, vaikka harvoin olemme paria päivää enempää erossa. Taidankin olla itkuherkempi kuin luulenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet syvästi tunteva, tuo helpotuksen itkukin on tuttu tunne… Voi kuinka surullista on menettää läheinen ystävä tuolle katalalle taudille.

      Näillä pitkillä reissuilla tulee välillä miestä kova ikävä :(

      Poista
  6. Taitaa olla sukuvika Reetta! Itselläkin joskus jumppatunnilla (bodycombat!!! tms.) kostuu silmät ja joutuu nieleskelemään, tiedä mistä sekin johtuu, joku endorfiinipäästö tai jotain. Saa nähdä kuinka käy Laten ylioppilasjuhlissa toukokuussa.
    Terkut Tampereelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa ;)

      Ja et voi uskoa tätä, mutta viime viikolla itkin juuri bodycombatissa!!!! Ohjaaja sanoi, että endorfiinit ne siellä jyllää… Huh huh, en ollut sitten sitäkään tiennyt, että hirveässä hikirääkissä pääsee itku, onnenitku! Ylioppilasjuhlat ovat täynnä kirjavia äitien kasvoja ;)

      Poista
  7. Tutulta kuulostaa. Mieheni mielestä itkuherkkyyteni on välillä jopa noloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Ovathan nuo miehet välillä ihmeissään, että mitä nyt tuotakin asiaa pitää herkistellä...

      Poista
  8. Ihana postaus! Sama täällä, tunteita laidasta laitaan jopa päivän aikana. Kyyneleet virtaa vuolaana varsinkin kaikissa juhlissa, eritoten lasten juhllissa. Joskus jään vellomaan ikäviin tunteisiin ja toisiaan onnen kukkuloilla pienistäkin asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsääntöisesti päivän aikana hymistelen onnesta, mutta sitten joku söpö vanhus köpöttää hissukseen harmaissa hiuksissaan, ja selkä kyyryssä, niin herkäksihän se vetää…

      Poista
  9. Luepa Elane S. Aronin Erityisherkkä ihminen-kirja, löydätkö itsesi? Minä löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kirjan, ja selasinkin sitä joskus, en ole lukenut kokonaan. Taidanpa olla siellä ;), olen myöskin aistiherkkä, niinkuin erityisherkät ihmiset ovat, eli tunnen voimakkaana ärsykkeenä mm. kakofonian ja pahat hajut. Kun taas ihanat tuoksut saavat voimakkaita, kivoja tunteita pintaan.
      Ja olen erityisen herkkä aistimaan ihmisiä, heidän eleitään ja luonteitaan ihan ensimmäisellä tapaamiskerralla. Minussa elää "pikku noita", joka näkee ihmisen silmistä paljon.

      Poista
  10. Tunnistan paljon samaa itsessäni, joskus nuorempana liikuttuminen nolotti, mutta olen oppinut olemaan ylpeä empatiakyvystäni. Ja isoimmat itkut yleensä tuleekin toisten onnesta, suurin pudottaja ja hurja remontti ovat ohjelmia jotka saavat minut itkemään joka kerta, samoin urheilukilpailut ;) usein iltaisin mieheni nukahdettua tirautan pienet itkut vain siitä kun katselen häntä ja ajattelen sitä miten onnellinen olenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ihana <3

      Minä itken myös ihan ylpeänä, enkä häpeile näyttää tunteiden kirjoa. Empatiakyky on mahdottoman upea taito, tuntuu hyvältä iloita muiden onnea!

      Poista
  11. Voi tama on kuin suoraan mun elamasta!!! Varsinkin toi pikku noita juttu, itsekin tunnen toisten energian ja naen kylla silmista melkein kuin toisen sieluun sisalle. Valilla se on raskasta koska ns.arsykkeita tulee enemman kuin muilla. Olen alkanut harrastaa joogaa, mutta joskus tuntuu etta se vain vahvistaa naita kokemuksia. Toisaalta sita tuntee kylla elavansa ja kokevansa taysilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alkanut miettiä myös tuota joogaa, tuntuu ajatuskin jo ihan hurjalta, että tässä vielä vahvistuisi "noita-taidot " ;) sen myötä! Mutta kyllä se vaan on upea tunne, kun tuntee väkevästi kaiken.

      Poista
  12. Tunnen vahvasti, mutta olen mestari pitämään tunteet sisällä. Sisällä kiehuu eikä päälle näy. Itkuakin olen oppinut pidättämään taidolla ja se ei tee hyvää. Pinnistelystä tulee päänsärky.

    Sydämellistä ystävänpäivää ihana ja kaunis sydämellinen Reetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, joskus kyllä toivoisin sitä taitoa, että vaikka sisällä kiehuu, niin se ei näkyisi päälle päin… Mutta voi kurja, ei tee kylläkään hyvää pitää tunteita sisällä :(

      Hyvää ystävänpäivää sinulle myös ihanuus <3

      Poista
  13. Täällä myös yksi tunteellinen siili :) Combatissa en tosin ole vielä kertaakaan itkenyt, enkä muutenkaan jumppatunneilla mutta ekalla maratonilla (jo lähtöalueella) kyyneleet tulivat silmiin kyllä. Muutenkaan ei paljon vaadita liikuttumiseen, itken niin elokuvissa, telkan äärellä, urheilukisoissa, puhumattakaan koulun päättäjäisistä tai hautajaisista. Minua on eräissäkin hautajaisissa luultu lähisukulaiseksi kun vuodatin niin vuolaasti kyyneliä alusta loppuun asti. Itku päivässä pitää lääkärin loitolla kuuluukin minun mottoni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella tuon maratoni tilanteen, ja sen valtavan tunnelatauksen…
      Kyllä sitä tulee television äärellä pillitettyä useita sarjoja; kadonneen jäljillä, remonttiohjelmat, kun asukkaat ovat niin onnellisia muutoksesta, elokuvat…
      Tuo on hyvä motto!

      Poista
  14. Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta; tunteista, empatiasta ja herkkyydestä. Itse olen vegaani siitä syystä, että tuotantoeläinten kohtelua en halua tukea millään tavalla. Kaikki eläimiin ja lapsiin kohdistuvat vääryydet saavat minut lopen surulliseksi ja pois tolalta. Toivon hartaasti, että joskus maailma olisi kaikille tasa-arvoisempi ja reilumpi paikka elää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos.

      Itse pyrin syömään vain luomulihaa, tai riistaa. Kanaa yritän välttää kokonaan. Luomumunia ja luomumaitoa… En tiedä, onko näillä valinnoilla suurempaa merkitystä, ainakin vähän parempi mieli… ja maku on myös se joka ratkaisee.

      Toivon samaa hartaasti, epätoivoiselta kuitenkin näyttää, mitä uutisiin tulee :(

      Poista
  15. Aivan samoja itkun aiheita. Voi kun tuntuu hyvälle, että on joku hengen heimolainen, kun joskus ajattelee et olenko vähän liian herkälle viritetty tyyppi. Itkin , kun katsoin Teemu Selanteen paidan jäädytystä ja hänen haastatteluaan. Itken kun lapseni aloittivaT koulun, itken kun lapsi päättää koulun. Itken kun lapsi valmistuu ammattiin ym. ym. monesti itken etukäteen suunnitellessani vanhempieni hautajaisia, jotka eivät ole vielä kuolemassa. Samalla tavoin ajattelen myös, että kyllä olen saanut elää pumpulissa ja minulla on ollut hyvä elämä, terveyttä, aviopuoliso, ihanat rakastavat lapset, ihanat sukulaiset ja ystävät, hyvä työpaikka, kaunis koti, kaunis keämökki ja kaikkea mitä ihminen tarvitsee. Tärkein milestäni läheiset, ei ole mitään merkistystä materiaalilla jos ei ole ihmissuhteet kunnossa. Siitä kiitollinen olen kovasti. T:Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiitollinen samoista asioista. Ja kiitollinen siitäkin, että tuntee näin vahvasti <3. Tuntee elävänsä jokaisella solulla.

      Poista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.