24.12.2016

Jouluiloa!

Toivotan näiden kuvien myötä teille rakkaat lukijat oikein rauhallista ja sielukasta joulua. Vietän jouluni Thaimaassa kollegoiden kanssa, yhteisellä illallisella aaltojen kohinaa kuunnellen, menee se joulu niinkin… Ihan kivasti meneekin.
Ensi jouluna toivottavasti sydämeni taas onnea, rauhaa ja iloa täynnä, sekä rakkautta.




Omin pikku kätösin tehty kranssi.





Hyasintin tuoksu vie lapsuuden jouluihin.





Ystäväni pikkujouluissa oli suloiset lasimerkit.





Jouluinen jälkiruoka syntyy tuhdista jogurtista, kanelista, pähkinöistä sekä vaahterasiirapista.












22.12.2016

Päivän kostyymi ja ajatuksia

Viime päivät ovat olleet pitkästä aikaa alakuloisia. Juuri, kun on voittajafiilis, niin alamäki odottaa. Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että se on nyt tämä joulun aika, joka tekee olostani tukalan. Aika, joka ennen sai minut niin kovin onnelliseksi ja rauhalliseksi. Minua ei ole huvittanut kuunnella joululauluja lainkaan, riisipuuro ei ole maistunut siltä, miltä se ennen maistui, eikä sydämessäni ole sitä valtavan ihanaa tunnetta, jonka joulun aika minulle ennen toi.
Mutta onneksi tämä on vain väliaikaista, paska joulu tänä vuonna, ensi vuonna sitten taas ihan erilainen. Onneksi ylipäätään lähden jouluksi työreissuun, Thaimaahan. Se sopii nyt tähän elämäntilanteeseeni oikein hyvin.
Eilen purin tuntojani ystäväni kanssa lounaalla, se auttoi valtavasti. Jäsenneltiin yhdessä asioitani ja käytiin läpi, mitä niille tehdään. Ja sehän on kuulkaas kaikki ihan itsestä kiinni, että kuinka ne asiat ottaa ja kuinka niihin suhtautuu. No, sen olen tiennyt aina, mutta vaikeina hetkinä sen unohtaa ihmeen helposti. Miehet aion unohtaa hetkeksi kokonaan ja keskittyä vain itseeni. Johan tässä on pää pyörällä treffeistä ja pyörityksestä. Eihän se tee tällaiselle kaunosielulle hyvää.




Takki Moncler
Farkut Bik Bok
Huivi Cos
"Black is black"




Bad is bad
That I feel so sad
It's time, it's time
That I found peace of mind, Ooh
What can I do
Cause I'm feeling blue….

(Black is Black lyrics- Los Bravos)





Kaikesta huolimatta toivon kaikille
oikein rauhallista ja ihanaa 
joulun aikaa!





20.12.2016

Päivän kostyymi

Viime Köpiksen reissulla poikkesin lempikauppaani, & other stories. Tykkään todella paljon Cos:in vaatteista, ja minusta & other stories on vähän samanlainen, klassista ja simppelin tyylikästä pienellä twistillä. Niiden neuletakit ovat loistavia, neuleet ylipäätään. Tämän pitkän paitulin lisäksi ostin yhden ylisuuren neuleen, harmaan tottakai.













Mustaa sen olla pitää, ajatukset kun ovat niin värikkäitä!
Tosin viime päivinä on ollut taas vähän matalapainetta,
luulen että se on tämä joulun aika, joka muutenkin herkistää
tätä sensitiivistä tyttöä.












13.12.2016

Nauvoa ja elämää

No niin… Taas on vierähtänyt hetki, kun viimeksi kirjoittelin. "Tässä on ollut vähän kaikenlaista" on jo kulunut fraasi, kuvastaa minun kulunutta vuottani täydellisesti. Viimeisin aikaa vienyt projekti oli uuden konetyypin koulutukset, ensin viikko Helsingissä ja sitten Lontoossa, koulupäivät olivat niin pitkiä ja intensiivisiä, ettei mihinkään muuhun ollut aikaa, eikä voimiakaan. Tämän session jälkeen lähdin Nauvoon lepäilemään ja nautiskelemaan.
Torstaina sitten lennän ensimmäisen kaukolennon tänä talvena, odotettavissa siis poolikuvia, haluatte tai ette! Thaimaa kutsuu siis.














Metsässä ja luonnossa totisesti mieli rauhoittuu.









Paraisten joulumarkkinat.














Ihana ja rentouttava viikonloppu takana, edessä huikeita reissuja,
pysykää kuulolla. Nyt alkaa blogikin taas elämään!







22.11.2016

Välitilinpäätös



Näin syntymäpäivänäni aloin miettiä elämääni, tulevaisuuttani, ja ihan 
vähän menneisyyttäni. Tähän on tultu, ja kaikki on ihan pirun
hyvin. Tulevaisuus auki ja kauniimpana, kuin koskaan. Olen vapaa,
kuin taivaan lintu. Voin tehdä ihan mitä vain (lain ja hyvän
maun puitteissa). Avioero taisi ollakin ihan hyvä juttu, koska
eihän hyvä avioliitto kariudu. Olkoon tämä syntymäpäiväni
jonkinlainen välitilinpäätös, kuten ystäväni onnitteli minua
"uusi ikä, uusi elämä"! Se tuntui jotenkin niin kovin sopivalta
minun tämän hetkisiin ajatuksiini. Olkoon se niin, tervetuloa
uusi, upea elämä!









Kaivelin arkistoistani vanhoja kuvia, kyllä minulla 
on ollut ihan hurjan kiva elämä tähänkin asti. Kauniita
ja hyviä muistoja, avioliitonkin ajalta oikeastaan 
pelkästään hyvää.




Jatkukoon siis ilo ja onni, surun ja haasteiden saapuessa toivon
voimia. Kiitollisena kaikesta tähän asti, ja
uteliaana tulevasta.









18.11.2016

Lumene

Olen aivan ihastunut Lumenen uusiin tuotteisiin, varsinkin tähän unelman kevyeen meikkivoideseerumiin, Beauty Serum -sävyseerumi. Sekä toinen suosikkini valoa heijastava Instant Illuminizer, jota laitetaan kasvoille kohtiin, johon valo luonnollisesti osuu, esim. poskipäät, kulmaluut sekä amorinkaari. Tykkään näiden kevyestä koostumuksesta, tosin laitan nenään ja leukaan vähän tuhdimpaa meikkivoidetta ohuen kerroksen antamaan peittävyyttä, ja muualle kasvoille riittää tämä kevyt ja kuultava seerumivoide.
 Lumene on aina osannut valmistaa meikkivoiteita, ja tälläkin kertaa on taas ihan täys 10 suoritus, voide on ihanan kosteuttava ja heleyttävä, perfect!











Eli kuvissa minulla on nämä tuotteet, edellä mainitut Lumenet, sekä 
ripsiväri, ja huulirasva ;)
Ai niin, ja vähän huulipunaa poskissa!!! Tykkään käyttää
voidemaista poskipunaa, joten huulipuna sopii siihen oikein hyvin.







14.11.2016

Instagram viikko

Kepeää eloa ja oloa, sitä tämä elämäni tällä hetkellä on. Ja hyvä niin, olen ammentanut voimia pitkistä päiväunista, kävelylenkeistä ja ystävistä. Olen jotenkin niin onnellinen, että tämä vuosi päättyy pian, tämä on ollut helvetillinen vuosi, tai oikeastaan ensimmäinen puolikas, sitten alkoi minun paranemisprosessi, ja nyt, pikkuhiljaa kaikki on hyvin. Kaikki on paremmin, kuin hyvin. Minulla on tunne, että koko maailma on auki, ja niinhän se tavallaan kohta onkin, kun kaukolennot alkavat ;)




Ystävän kanssa brekulla…






Aloitin salitreenauksen pt:n kanssa. Pakarat piukaksi!






Hello winter!






Aamupötköttelyä.






Ostin kotiin eucalyptuksen oksia, ihana tuoksu näissä.







Lentokenttäskumpat ja Leville.






Täydellinen risotto Kuurassa, Levillä.






Levi






Kotona, kahvihetki.






Pötköttelyä taas…






Rakastan tätä minun eteisen lattiaa <3






Paras meikki- ja kuultovoide taas pitkään aikaan, Lumenelta luonnollisesti.






Iltakävelyn tunnelmaa rakkaassa Helsingissä.






Univormussa lentokentällä, lämpöä kohti.






Aurinko paistaa Kanarialla.






Rakkaiden kollegoiden kanssa syömässä.






Aamulenkillä meren äärellä.






Helsingin katuja käyskentelemässä illalla.






Meikitön minä.








8.11.2016

Kauneussalonki Ilona

Eräänä lokakuisena päivänä olin erittäin onnellinen, kun avasin sähköpostini. Siellä oli ilmoitus, että olen voittanut kasvohoidon sekä itselleni, että ystävälleni Instagramissa olleessa arvonnassa. Minä, joka rakastan kaikenlaisia hoitoja, sekä ystäväni, jonka olin tägännyt kisaan rakastaa hemmottelua. Siispä onnellinen soitto kaunessalonki Ilonaan ja ystävälle, joka oli pyörtyä onnesta. Kaiken kukkuraksi hoitola on kotikadullani, täällä tulen jatkossakin käymään, niin ihana tuo kokemus oli.
 Kyseessä oli kirkastava kasvohoito, joka tehtiin Patykan luonnonkosmetiikalla. Tähän mennessä en ole koskaan saanut vielä niin rentouttavaa ja pitkään kestävää kasvohierontaa. Mainitsin tästä hoidon jälkeen, ja ihastuttava Ilona kertoi, että tekee kaikki hoidot aidosti antaumuksella, ja haluaa asiakkaan nauttivan 100 prosenttisesti. Ja kertoi juuri hierovansa kasvoja pitkään, jotta asiakas varmasti saa ihanan kokemuksen.




















Kauneussalonki Ilona on erittäin tunnelmallinen ja viihtyisä,
hoitohuoneessa palavat kynttilät ja tunnelma on hyvin miellyttävä.