30.6.2016

Instagram hetkiä

Instagram viikko, kuten siis koko blogi on jäänyt paitsioon tämän kaiken myllerryksen keskellä. Bloggaaminen on minulle mieluista ja rakasta puuhaa, ja siksi harmittaa kovasti etten ole bloggaamiseen kyennyt. Elämä on vielä aika alakuloista ja raskasta, mutta on se iloakin ja kaikista eniten toivoa, toivoa paremmasta.
Tässä joitakin instagram hetkiä.



Onnea on jäätelö.




Onnea on jalkojen lepuutus, ja ylipäätään jalat!




Onnea on lounas ystävän kanssa.




<3




Onnea on skumppa ystävän kanssa.




Onnea on Sandron brunssi.




Onnea on uusi kesähattu.




Onnea on tuoksut.




Onnea on Balmuirin pellavalakanat.




Onnea on hyvä kirja.




Onnea on jasmiinikimppu siskon luona.




Onnea on kaihomieli.




Onnea on juhannus äidin ja isän kanssa.
Voi kuinka rakastan heitä.
Meillä oli niin hauskaa.




Onnea on juhannusvihta.




Onnea on tulevaisuus.










19.6.2016

Kiitollinen

Olen sanaton, olen ymmälläni ja olen kiitollinen. Kiitos rakkaat lukijat, kiitos myötäelämisestä ja elämän makuisista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Olen kuvitellut, että kun en ole jaksanut surultani, saatika ehtinyt blogiani postailla, niin että täällä olisi enää tasan kolme lukijaa; äitini, isäni ja isosiskoni. Niin hyvänen aika, täällähän on vaikka kuinka paljon vielä lukijoita! Kiitos, kun olette ja kiitos, kun jaksatte odottaa. Mutta ennen kaikkea, suuri kiitos vielä kommenteistanne, joita luin silmät sumeana kyyneleistä.

Voi miten ihmeellisiä te olette, sain niin valtavasti voimaa ja tukea kommenteistanne, ettei sitä voi kukaan käsittää. Sain myös uutta tarmoa alkaa taas bloggailla, koska siellähän te olette, ja tykkäätte lukea blogiani. Melkein alkoi jo hävettää, etten ole postaillut, vaikka niin paljon iloa kuulemma olen tuonut joidenkin teidän elämään.

Nyt olen saanut käännettyä sen suurimman ja vaikeimman sivun tässä elämän vaiheessa, ja kulku kohti valoa on alkanut. Olenhan surrut jo tavallaan kohta puoli vuotta. Ohi tämä ei ole, sitä en sano, paljon on varmasti vielä edessä. Mutta se, että kirjoitin erostani blogiin, allekirjoitin eropaperit ja luovuin sormuksistani oli jonkinlainen rituaali kohti uutta, olin nyt vasta valmis siihen. Tottakai minulla on vieläkin ihan tuskaisen ikävä miestäni, meidän rakasta kotia ja kaikkea meissä, mutta eteenpäin on nyt mentävä. Varmasti tulee vielä hemmetin vaikeita ajanjaksoja ja monta itkua, se on selvä. Mutta kaikista paskin taitaa olla takana, ainakin toivon niin.






Voi kuinka hyvää teittekään minulle, kiitos.









17.6.2016

Valkoista taloa ei ole enää, minulle.

"If you're going through hell, keep going" -Winston Churchill

Tämä lause mielessäni olen taistellut nyt puoli vuotta eteenpäin. Ei saa jäädä tuskaan virumaan, pakko vain mennä eteenpäin… Niin, aviomieheni ehdotti viime uudenvuoden aattona avioeroa. Olin shokissa, se tuli aivan puun takaa, olin TODELLISESSA shokkitilassa. No, sitten vain unohdettiin koko asia, hankittiin kaupunkiasunto Reloven luomista varten, molemmat innoissaan pienestä kakkoskodista keskustassa. Viikot kuluivat, ja tunsin mieheni katseessa jotain outoa. Se ei ollut enää sama, se oli tyhjää täynnä minua kohtaan. Töissä pakerrettiin Nooran kanssa hullun pitkiä päiviä, yöt itkin, koska olin kuin löyhässä hirressä kokoajan. Sitten mieheni ehdotti avioeroa uudestaan, tai oikeastaan hän oli sen jo päättänyt, ihan itse. Olin kyllä aavistellut asiaa.

Mitään draamaa tästä ei saa hakemallakaan, ei siis pettämistä eikä kolmatta osapuolta muutenkaan. Avaamatta kuitenkaan täällä blogissa sen enempää mieheni aivotuksia, niin jonkin sortin ahdistuneisuutta siellä on ollut, vaikkakin olen kuulemma aivan ihana nainen kaikkinensa (?). Se tässä on ollutkin niin hirveää, kun mitään konkreettista syytä ei ole, eikä minulla ollut aikomustakaan erota miehestäni koskaan. Olin ajatellut meidän viettävän vanhuudenpäiviä yhdessä, käsistä pitäen.
Puoli vuotta on siis elämäni ollut yhtä helvettiä, töissä olen koonnut itseni, ja ainoastaan muutamalla itkuromahduksella on siellä selvitty. Kotiin päästyäni olen antanut itkut tulla, on se tullut keskellä katuakin, kun olen esimerkiksi haistanut jonkun tuoksun, mistä on tullut jotain yhteistä mieleen. Se on tullut kaupan ruokaosastolla, kun mieleeni on tullut meidän yhteiset kokkailut. Se on tullut aamulla, kun olen herännyt, ja tajunnut ettei se ollutkaan painajaista, vaan totta. Olen nukkunut muutenkin minimaalisen vähän, ihmettelen kuinka olen vielä hengissä.

Parempia päiviä on ollut nyt enemmän ja enemmän, ystävät ovat tukeneet alusta asti, ja Relove projekti on pitänyt elämän menossa väkevästi kiinni, hyvässä ja pahassakin, koska työpäivät venyivät projektissa ja liikkeen alussa pitäen hyvin pitkiksi ja yöt olivat mitä olivat. -Sisukas, pirun vahva, uskomaton nainen-, näin minua on kuvaillut ystäväni. Moni ei voi käsittää, miten olen tämän paskan läpi kahlannut. Minä käsitän, ei ole vaihtoehtoa, eteenpäin on vain mentävä, ja surtava ja itkettävä niin paljon kun sielu sietää, ja se sietää kuulkaas paljon.

En koe häpeää erosta, enemmän surua ja tuskaa, ja sitäkin pikkuhiljaa vähemmän. En ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka miettivät, mitä muut ajattelevat, ero tuli, joten näillä mennään. Ymmärrän, että jotkut yrittävät lohduttaa sanoessaan "jonain päivänä tajuat, että tällä on joku tarkoitus". Sitä en kyllä usko, miksi kaikella pitää aina olla joku tarkoitus, eiköhän se vain ole niin, että elämä on välillä aika paskaa. Ei siihen sen suurempia ja ylevämpiä tarkoituksia tarvita. Ja sen kun tiedostaa, niin hengittäminen on vähän helpompaa.







<3









14.6.2016

Päivän kostyymi

Hah, enpä tässä muuta ehdi postailemaan nykyään, kun päivän asuja… Kuvat on helppo ja suht nopea napsia kotosalla ennen tai jälkeen töiden. Oi niitä aikoja, kun vielä tein ruokaa, saatika leivoin ja tein postauksia niistä… Se on nykyään haaveilua vain.
Viikonloppuna, kun ystäväni oli kylässä, niin ehdin vain pikaisesti käydä ostamassa Alepa -juustot, en Stocka -juustoja, vaikka Stockmann minun lähikauppani nykyään onkin. Mutta, koska aikataulut…

Ylläni on löydöt Relovesta, pellavahousut Marimekon, ostettu aiemmin ja valkoinen paita tänään ostettu, jes! Jalassa Tod'sit tottakai, Feminetistä viime vuonna ostettu.







Ja hattu Relovesta, uutta tuotantoa, eli näitä löytyy lisää,
sinulle myös.







10.6.2016

Sama asu, eri kengät

Jo pelkästään kenkiä vaihtamalla asun ilme muuttuu täysin. Tämä Cosin paita ja Marlboro Classics farkut muuttuvat heti salonkikelpoisiksi, kun jalkaan laittaa Tod'sit, lenkkareilla asu on hyvin rento. Eller hur?






Tod'sit ovat ihan parhaat. Tällä hetkellä minulla on 
mustat ja siniset. Haaveissa mokkaiset beiget…