26.2.2017

Instagram viikko

Tämä on taas yhtä "kiertolaiselämää" tämä minun elämäni, hyvin ylellistä kiertolaiselämää kuitenkin. Ihan pääsen lentokoneella, autolla ja junalla kuitenkin kulkemaan, eikä tarvitse kantaa selässä matkatavaroitaan, siinä mielessä ylellistä. On oltu Kööpenhaminassa, Thaimaassa, Tampereella, Manchesterissä, Meksikossa ja kotonakin, tosin hyvin vähän kotona, hyvin vähän.

 Viime vuosi tuntuu ajatuksissani jo hyvin kaukaiselta. Eikä enää osaa edes kuvitella sitä hirveää tuskan määrää, joka minun sisälläni jylläsi. Onneksi aika parantaa, ja haavat umpeutuvat. Onneksi ihminen ei enää edes muista sitä ääretöntä kipua, jota on kokenut. Ei pysty tuntemaan sitä enää, eikä kokemaan sitä samaa tunnetta. Hassu juttu, että taas kaikki kivat ja iloiset muistot kuitenkin kuplivat aina sisälläni, kun niitä muistelen! Tunnen iloista kipristelyä vatsassani, ja minut valtaa hyvä olo. Esimerkiksi lapsuuden muistot, matkat, juhlat ystävien kanssa, perheen kanssa vietetyt hetket ja muistot…

 Tällä hetkellä elämä taas hymyilee niin kauniisti, ja minä sen mukana.







Kassit pakattu, ja menoksi.









Köpis





Thaimaa











Edelleen Thaimaa…






Salitouhuja






Talvi yllätti taas.






Oman kodin peti ja Balmuirin pellavat <3






Täykyt ostokset. Lindexin pitsimekko ja Boss Orange t-paita.






Matkalla Cancuniin, Key Westin yllä.






Cancunin beach.












13 kommenttia:

  1. Oi että, miten ihania rantakuvia. Kyllä sulla oli vauhdikas viikko.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia & tunnelmia :)

    VastaaPoista
  3. Olen usein ajatellut miten kroppasi reagoi noihin suuriin ilmastonvaihteluihin? Lähinnä ajattelin vilustumisia ja sen sellaisia. Itse reagoin voimakkaasti yhtäkkisiin ilmastonvaihteluihin. Vai onko monivuotinen lentoemäntätyö jo karaistanut sinut?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole kylläkään koskaan reagoinut kroppa näihin ilmastonvaihteluihin, eikä se reagoi kylmään ilmastointiin esim. autossa tai hotellihuoneessa. Eli tavallaan se on aina ollut niin, enkä ole kokenut, että olisin karaistunut.
      Ainoastaan kroppa reagoi aikaeroihin.

      Poista
  4. Vauhdikasta menoa!Mutta uusi sivun kääntö paikallaan ja kohti keväisiä päiviä katse☺

    VastaaPoista
  5. Ihania nämä sun postaukset. Haluaisitko tehdä kauneustuote postarin käyttämistäsi tuotteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi. Voisin kyllä tehdä, kiitos vinkistä <3

      Poista
  6. Voi kuinka hienoa lukea, että elämäsi hymyilee. Takuulla kirjoituksesi antaa voimia kaikille niille, jotka juuri nyt erotuskiensa kanssa taistelevat. Kaikesta selviytyy, mutta ne itkut täytyy itkeä ja antaa uudelle mahdollisuus.

    - Elma -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivon kovasti, että kirjoituksistani on hyötyä monelle, ja että siitä tuskasta kyllä selviää. Niin se on.

      Poista
  7. Luen näitä postauksia takaperin (kuten ehkä huomaat), ihanaa lukea, että tuska alkaa hellittää. <3 Mieletöntä, että voi saman viikon aikana olla noin monessa paikassa! Jotenkin olisin varmaan ihan uneton ja sekaisin itse, miten siitä oikein selviää?

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.