3.3.2017

25 satunnaista faktaa minusta

Tartuin tähän haasteeseen, joka on monessa blogissa jo ollutkin. Näitä on niin kiva tehdä, ja tykkään itse lukea muiden "koottuja" juttuja.







1. Olen ihan super kiltti, ja minun kanssani on helppo olla. Joku joskus sanoo, että ei saa 
olla niin kiltti, että ihmiset käyttävät silloin hyväkseen. No, minusta se kertoo silloin
enemmän siitä toisesta, kuin minusta. Milloin kiltteydestä on tullut heikkous?

2. Osaan kyllä pitää puoliani, olen aika piikikäskin verbaalisesti, jos on aihetta olla. Koskaan en 
mene henkilökohtaisuuksiin, vaan asiat riidelkööt, jos on siis aihetta. Ja olen
kova puolustamaan myös muita.

3. Rakastan -sana on varmasti usein käyttämäni sana. Käytän sitä säähän, ruokaan, 
vaatteisiin, maisemiin, tunnelmiin…

4. Kiroilen myös.. Aika paljonkin, välillä kuin rekkamies. Anteeksi äiti, tästä äiti
ei tykkää yhtään. Tosin minulla on hyvä tilannetaju, joten ei huolta.

5. Nauruni on hyvin hersyvä ja kuuluva. Ja nauran paljon!

6. Rakastan jäätelöä, suosikkini ovat kolmen kaverin valkosuklaa-vadelma sekä
lakritsi. Jymyn puolukka on myös herkkua. Syön koko purkin kerralla, joka
ei minusta ole temppu eikä mikään, kaksikin menisi ihan helposti.

7. Haaveilen lottovoitosta, ja minulla on tunne, että joku päivä se vielä tulee!
Minulla on hyvin selkeät sävelet, mihin rahat menevät, ja ne toden totta  
menevät, ja vieläpä monen ihmisen hyväksi. Tulen tekemään niin
monta ihmistä onnelliseksi.

8. Tykkään mietelauseista, Pinterestistä löytyy monia hyviä. Yksi vanha ja 
erittäin hyvä on "Joka aamu on armo uus". Taitaa olla jostain
virrestä alkusoitto, mutta siis erittäin lohdullinen ja kaunis ajatuksena.

9. Olen tuoksufriikki, rakastan hajuvesiä. Tykkään läträtä tuoksuvoiteiden 
ja suihkugeelien kanssa. Tuoksuttelen aina kaikkia puteleita ja 
purnukoita. Parasta, mitä tiedän (no on muutakin) on puhtaat valkeat 
lakanat ja niiden ihana tuoksu.





10. Mukavuusalue. Tykkään hengata mukavuusalueellani, en saa mitään kiksejä 
siitä, että joudun sen ulkopuolelle, epämukavuusalueelle. Kuka ylipäätään saa?

11. Urheilu. Haluaisin sanoa, että saan urheilusta valtavasti hyvää oloa, 
ja että urheilematta jättäminen toisi minulle jonkun ahdistavan ja
epämiellyttävän olon. Mutta ei, urheilen, jotta voin syödä kaikkea
ihanaa, mitä maailmassa on tarjolla. 

12. Hedonismi, olen armoton hedonisti. Nautiskelen ruoasta, lempeästä
oleilusta, hitaista sunnuntaiaamuista ja juhlista! Nautin kaikesta
ihanasta, ja osaan nautiskelun taidon.

13. En voi sietää jonottamista, tulen hulluksi.

14. Enkä väenpaljoutta, siis liikaa ihmisiä on liikaa!

15. Ystävät. "Ystävistään ihmisen tuntee", jos tämä pitää vähääkään
paikkaansa, niin kiitollinen olen. Minulla on niin upeita ja sydän
täynnä rakkautta olevia ystäviä ympärilläni.

16. Kesä, olen kesän lapsi, vaikka olenkin syntynyt marraskuussa…

17. En tykkää yhtään pakkaamisesta ja laukkujen rehaamisesta, ja
sitähän minun elämäni on!!

18. 40. Täytän tänä vuonna 40, enkä voi uskoa sitä. Luulen kokoajan olevani
kolmekymppinen. Joskus havahdun ajattelemaan, että sitten kun olen
nelikymppinen, niin sitä ja tätä, mutta minähän OLEN 
nelikymppinen! Vaadin
nähdä kirkonkirjat, tämä ei voi olla totta, tämä on joku
salaliittoteoria.





19. Olen avoin, ihan älyttömän avoin. En salaile mitään, ja minulle on
ihan luontevaa jutella kipeistäkin asioista ulkopuolisten kanssa. 
Sekä tietysti ystävien kanssa, ihan kaikki asiat on avattu 
ystävien kesken.

20. Karkkihiiri. Lapsesta asti olen ollut karkkihirmu. Nykyään vältän hieman, 
ihan vain sen takia, että sokeri ei ole hyvästä.

21. Kaihomieli. Välillä havahdun muistelemaan lapsuuttani, minulla
oli kaunis lapsuus, jota rakkaudella usein muistelen. Kiitos äiti,
isä ja isosisko.

22. Retu, Retsi, Retsiina ovat lempinimiäni. Retun Viuhake, rakkaan
 miespuolisen kolleegani lempinimi minulle, muahhaahaaa!!!
Ihan vain, koska on hauska. 

23. Meri. Sen kauneus, tuoksu, muuttuva väri, muuttuva muoto.
Rakastan merta.

24. Punaviini. Jotain kummallista on tapahtunut, tykkään nykyään
paljon enemmän punaviineistä, kuin valkkareista,
varmaan tämä ikä?

25. Lökövaatteet. Kun pääsen kotiin, pesen meikit pois, käyn suihkussa
ja puen ylleni rennot lökövaatteet. Ah, kuinka ihanaa.









37 kommenttia:

  1. Voi apua, melkein kuin omasta kynästä kirjoitettu! Varsinkin tuo kaihomielisyys, joudun välillä vähän herättelemään itseäni, että nautihan myös tästä hetkestä ;) Mutta melkein kaikkeen voin tosiaan täysin samaistua, ikäjutussa minulla menee niin, että vaikka 2-numerolla ikä alkaakin, niin koen olevani jotenkin "vanha sielu" :) Ja niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, ikä on vain numero!
    -Kiirak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, numero se vain on! Tuntuu vain niin hassulta, kun ei ymmärrä olevansa "jo" nelikymppinen, ei usko.

      Kyllä tästä hetkestä tulee nautittua ihan antaumuksella, se on vain sellaista ihanaa muistelemista ja fiilistelyä, se menneisyys ja lapsuus.

      Poista
  2. Moikka ihanuus :)

    Oli todella kiva postaus ja kiva kun toteutit tämän.
    Opin jälleen paljon asioita sinusta. Täällä samanlainen kiltti tyttö, joka on joutunut joskus kärsimään liiallisesta hyvyydestä.

    Ja rakastan pinterestin voimasanoja!

    Suloista viikonloppua Reetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 moi ihana.

      En ole onneksi joutunut kärsimään hyvyydestäni, mutta lähinnä se ihmetyttää, että siihen suhtaudutaan niin varoittavasti. Jyrääville ja mulkvisteillehan pitäisi sanoa, että varo nyt tuota käytöstä, se ei ole hyväksi.

      Poista
  3. Kiltti tyttö täälläkin ja joudun joskus siitä kärsimäänkin. Kiltteyttä arvostetaan tänä päivänä liian vähän.
    Neljäkympin kriisin läpi käyneenä voin sanoa, että ihana ikä, ei vanha ollenkaan, mutta ei liian nuorikaan. 😊 Mukava oli lukea asioita sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3

      Tuossa jo äskeiseen vastasinkin, että en ole onneksi kärsinyt kiltteydestäni. Ihan suututtaa, että hyvyydestä joutuisi kärsimään…
      Nelikymppinen on just hyvä!

      Poista
  4. Hei Retun Viuhake :-D ,

    tätä oli todella kiva lukea. Tuli taas uusia asioita esille :-) . Minä olen myös tuoksufriikki (kaikkien kanssaolijoiden harmiksi), kaupoissakin nuuskuttelen suihkugeelit ym., joita olen ostamassa. Ja suihkaus lempihajuvettä myös nukkumaan mennessä pitää laittaa.

    Ja hei, tuo ikäjuttu!!! Minä täytän pyöreät 50v lokakuussa ja tunnen olevani edelleen se huoleton 25 tytönheitukka!!! Eli jokin on mennyt vikaan ;-)

    Ihanaa viikonloppua Reetta!

    Terkuin, Nanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Nanna,

      Mulla on tuo sama, hajuvettä tai tuoksuvoidetta on laitettava unillekin mennessä, ihanaa!

      Taitaa olla kaikilla sama tuo ikäjuttu… Kukaan ei usko omaa ikäänsä.

      Poista
  5. Oli mukava nähdä taas kuviasi. Niistä tulee hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
  6. Heips!
    Ihania juttuja! Täytän tänä vuonna 50v ja tuntuu ihan uskomattomalta.. Mieli on jotain ihan muuta. Mut hei, olen kuitenkin jo kahden ihanan taaperon mummi! Rakastan myös tuoksuja.. Välillä ihan hävettää, kun työkaverit aivastelee vieressä. Mut minkäs teet.. Rakastan myös matkustelua.. Ihan pian pääsen Thaikkuihin🌴🕶👙
    Ihanaa 🌞 Kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sä olet mummi. Ihanaa, oikea nuorikko mummi <3
      Tuoksut vaan on niin ihania…
      Oikein mahtavaa ja aurinkoista reissua sinulle!

      Poista
  7. Heippa täältäkin! Tuntui niin tutuilta nuo sinun lauseet :)

    VastaaPoista
  8. No ilmankos oon tykännyt lukea blogiasi. Suurin osa noista 25 kohdista osui ja upposi (mä en oo karkkihiiri). Ihanaa maaliskuuta; kohta se kesä on täällä!

    - Elma -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva kuulla. Tuli hyvä mieli, kiitos.

      Ihanaa kevättä sinulle.

      Poista
  9. Juuri sinä ❤ Seiska kohta niin totta ❤

    VastaaPoista
  10. Oot aivan ihana sydämellinen ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sitä minä kaikista eniten haluan ollakin.

      Poista
  11. Ihania vastauksia,täälläkin yksi kiltti,kaihomieli tuoksujen ystävä.Ja ikääkin on 50v,mutta ei tunnu missään,elämä on ihanaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Näin se on, elämä on ihanaa!!!

      Poista
  12. Nämä kohdathan olivat kuin omasta päästäni! Tuoksut ja jäätelöt, elämän parhautta! Itselläni 40 tulee täyteen ensi vuonna ja ihmettelen sitä syvästi. Ihana blogi ja kauniit kuvat, tykkään🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika , kaunis kommentti.
      Niin, ei tuo ikähomma kait ole kenellekään selvä.

      Poista
  13. Jälleen uusi, ihana, osuva postaus! 💛 Suurin osa kohdista osui paljon tai tosi paljon, ainoastaan kahdessa eroan : Alkoholia en käytä enkä (enää!) ole kiltti kuin vain jos mullekin ollaan kilttejä, ylitseni ei enää ikinä kävellä😠

    Karkkihiireys on jotain josta en suostu syyllistymään vaikka Anssi Kelan sanoin, se voikin kyyditä kovaa vauhtia kohti diabetestä😶

    Aurinkoista menoa siiville!

    T.Rva46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei minunkaan yli kukaan kävele, se on päivän selvä asia. Mutta lähinnä tarkoitin sitä, että kiltteys on nykyään muka heikkoutta. Että pitäisi muka olla vähän vittumainen (anteeksi) kokoajan, niin muka pärjäisi elämässä. Kyllä mä sitäkin osaan olla, jos minulle ollaan, mutta tarkoitin niinkuin yleistä hyvyyttä. Että lähtökohtaisesti ajattelen aina ensin hyvää, ja lähden aina hyvyydellä liikkeeseen.

      Kiitos, ihanaa kevättä sinulle.
      Ja kiitos taas kommentoinnista, ilahdun aina suuresti!

      Poista
  14. Tätä oli ihana lukea! Koin sielunkumppanuutta 😉 Kiitos ihanasta hyvänmielen blogista ja avoimuudestasi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, ihana Tintti.
      Kaunis kommentti sinulta, kiitos.

      Poista
  15. Kimppaan montaa muuta...aivan kuin minun vastauksia...paitsi viinejä en juo 😁

    Terv.juuri 40 täyttänyt, mutta ei sellaiseksi itseään tunteva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40 on uusi 30, olisiko se niin..
      Pakko sen on olla ;)

      Poista
    2. Kiva kuulla sinusta taas! Ikähän tuo elämiseen perspektiiviä. Tykkäsin olla kaiken ikäinen, vaikka olenkin jo- muiden mielestä-kuusikymppinen��. Enää en haaveile oikeastaan mistään hirveästi, sillä kakki asiat mitä todella haluan voin jo toteuttaakin. Ihanaa olla lastenlasten kanssa, heiltä oppii myös paljon, esim luovuutta. Olen aina ollut vähän urheiluhullu. Siis tarkoitan että liikun aina kun on tilaisuus. Rakastan lenkkeilyä metsässä. Harrastan pilatesta,vesijumppaa,kuntosalia ja nyt talvella hiihtämistä. Juri nytkin olen Rukalla. Arvasin että selviät elämäsi vaikeuksista eteenpäin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että hyvyys kannattaa. Minä vihaan laskelmoivia ihmisiä, jotka kuvittelevat että toisia hyväksi käyttämällä hyötyy jotenkin. Ja p....t, näinhän he tuhoavat oman elämänsä. Kannattaa aina miettiä mitkä teot kannattelevat oman arvoista elämää.

      Poista
  16. Kivoja faktoja, vaikutat kyllä niin ihanalta tyypiltä, vaikken ole kuin nopeasti sinua livenä tavannut, voin suunnilleen kuulla naurusi! Onneksi marraskuuhun ja neljäänkymppiin on vielä matkaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3
      Sinä olet ihana tyyppi myös!

      Poista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.