27.8.2017

Kohti uutta

Niin, taas on pieni suuri rohkea teko tehty elämässä. Jättäydyin pois nykyisestä lentotyöstäni, ja vaihdoin firmaa. Työ jatkuu siis samana, koska lentotyötä en voisi kuitenkaan koskaan lopettaa. Sen minä opin reilu vuosi sitten kantapään kautta. Mutta lentoreitit muuttuvat, työkaverit vaihtuvat, tuttu ja turvallinen jää taakse ja kaikki on uutta, mitä tuleman pitää. Minulla on ihan äärimmäisen ristiriitainen olo, koska olin maailman onnellisin vuosi sitten, kun palasin lentotöihin. Ja olen ollut koko vuoden erittäin kiitollinen ja tyytyväinen tuohon päätökseen alkaa taas lentämään. Minut otettiin avosylin vastaan, ja toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi takaisin. Nyt kuitenkin jouduin sanomaan näkemiin, ja itkuhan siinä pääsi, kun ilmoitin asiasta. Tuntui jotenkin petturuudelta sanoa, että lähden nyt pois.
 Mutta siis,  elämässä on mentävä eteenpäin, haluan edetä urallani ja halusin juuri tuohon yhtiöön töihin. Se oli minun haaveeni, ja se toteutui. Odotan innolla kaikkien uusien kollegojen tapaamista, ja ihan kaikkea uutta, mitä on luvassa. Ihan huikeaa. Ensin on muutaman viikon mittainen kurssi, jossa opetellaan uudet konetyypit ja päntätään manuaaleja.
 Kaikista suurin ikävä tulee työkavereita, meillä on ollut aina niin huippua porukkaa töissä, että ei työpäivät ole tuntuneet aina edes töiltä, koska niin hauskaa ja hilpeää on monilla lennoilla ollut. Puhumattakaan stopeista, huikeita paikkoja on päässyt näkemään ja asumaan ihanissa hotelleissa, syödä dinneriä kivan miehistön kanssa, upottaa varpaat Thaimaassa hiekkaan rantabaarissa, ihastellen upeita auringonlaskuja. Näitä muistoja ei minulta kukaan voi viedä pois, niitä kannan sydämessäni aina.
































18.8.2017

Tapahtuu ja paljon!

Elämässäni sattuu ja tapahtuu taas, hyvässä. Ainoastaan hyvässä, luojan kiitos. Mitään kuraa en jaksaisikaan enää suodattaa, ainakaan ihan hetkeen. Kerron tämän siksi, koska en ole taas ehtinyt päivittää blogiani niin usein, kun haluaisin. Mutta syksyllä sitten, kuten aiemmin kirjoitinkin, niin blogiasiat tulevat vähän muuttumaan. Ja niistä muista kerron sitten, kun on sen aika. Vihaan tällaista, että "minullapa on jotain asiaa, mutten kerro, hihihihiii". Sellaista teinimeininkiä, mutta sorry, näin tämä nyt menee. Kerron ihan pian kuitenkin!
 Tämä kesäkin meni ihan hujauksessa, muistan vielä viime elokuussa, kun henkinen elämä oli yhtä he***ttiä, niin sanoin ystävälleni, että odotan kovasti ensi kesää. Ja onhan tämä kesä ollutkin aivan ihana, on ollut kevyt ja helppo hengittää. Elämä on taas maistunut suurimmaksi osaksi makealta mansikalta. Niin paljon en ole ehtiny tehdä asioita, joita olisin halunnut tehdä, mutta ensi kesänä sitten.
 Niin, uuden äärellä ollaan pian, enkä voisi olla yhtään innostuneempi kuin nyt olen. Kiitollinen, onnellinen ja niin kovin tohkeissani. Katse kohti tulevaisuutta, kirkkaana ja uteliaana.














12.8.2017

Rapuja!

Olin viikolla käymässä ystäväpariskunnan mökillä, toiveena oli päästä saunomaan. Minulla on ollut hirveä ikävä kunnon saunaa. Keskustayksiössä kun ei tuota ihanuutta nyt tietenkään ole, toisaalta olen nautiskellut Löylyn ihanista saunoista silloin tällöin, ja aina saunonut ystävieni tai vanhempieni luona, kun tilaisuus on tullut.
 No, pääsin saunomaan ja sain yllätykseksi vielä täydellisen rapuillallisen, laiturin päähän katettuna. Täydellinen kesäilta siis. Tämän kuun lopulla on tulossa vielä oikein kunnon rapujuhlat, snapseineen ja rallatuksineen, ihanien ystävien seurassa. Niitä juhlia odotan innolla, ja taas tulee syntymään muistoja, joita ei unohda koskaan. Ystävät koolla, lämmin (toivottavasti) ja pimeä elokuun ilta, kynttilöitä, lyhtyjä, naurua ja yhdessä oloa, merenrannassa saunakin…
 Lapsuudesta lähtien rapujuhlat ovat olleet tunnelmallinen ja kaunis päätös kesälle, sukutilallamme rapujuhlat vietettiin kuistilla istuen ja lempeän ihanasta elokuisesta illasta nauttien; paljon aikuisia ja lapsia, iloa ja naurunremakkaa. Tai sitten niitä on vietetty vain muutamat, mutta kuten kaikille kauniille muistoille käy, tuntuu että ne jotenkin paisuvat elämääkin suuremmiksi.







Onko teillä ollut jo rapujuhlia? Tai kenties tulossa.






8.8.2017

Joskus silmiin nousee vielä suru

Elämäni tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä, olen tyytyväinen ja arki tuntuu ihanalta. Olen nauravainen, hymyilen ja olen iloinen, voisi jopa sanoa, että olen onnellinen. Olen erosuruni käynyt läpi, puntaroinut ja analysoinut. Kauan siihen meni, ja tämä kevät sekä kesä on tuntunut hyvältä elämältä. Silti, mitä kummallisimmissa tilanteissa voi silti raastava kaipaus ja suru vielä nousta pintaan. Eilen se tapahtui lennolla Kööpenhaminasta Helsinkiin. Matkustin oman työpäiväni päätteeksi matkustajana kotiin. Ostin Köpiksen kentältä kanelipullaa, jota minulla oli aina tapana tuoda Tanskan reissulta kotiin, ex miehelleni ja minulle. Lagkagehuset on tuo kahvilaketju, jossa on ihan täydelliset leivonnaiset, sieltä siis ostin tuota suussasulavaa kanelikierrettä.
 No, maistoin sitä lentokoneessa. Maku toi heti muistot mieleeni, ja kyyneleet kipusivat silmiini. Itkin ja söin, tuntui kuin kurkussani olisi ollut pala, enkä lopulta maistanut enää mitään, ehkä vähän suolaisia kyyneleitä sekoittuneena kanelin aromiin. Oletteko muuten huomanneet, että kun itkee, niin silloin ei maista yhtään mitään. No, harvemmin sitä on suussa mitään, kun alkaa itkettämään, mutta joskus.
 Silloin tällöin siis vielä tuon iloisen hymyn ja silmien takaa nousee kaihon tunne, riipivä suru ja ikäväkin. Nuo ovat kuitenkin hetkellisiä tunteita, syvästi tuntevan ihmisen siunaus ja kirous. Annan niiden tulla ja annan niiden samantien mennä. Elämä on kuitenkin elämää, varsinkin silloin kun siihen sekoittuu ilo sekä suru sopivassa suhteessa, nykyhetki ja kaipaus, nauru ja kyyneleet, tyytyväisyys ja pettymykset, unelmat sekä takapakki. Rakastan elämää, rakastan elämää, joka maistuu sopivasti makealta ja ihan vähän kitkerältä.














6.8.2017

Instagram viikko

Tässä on ollut (taas) vähän kaikenlaista. Taas, koska jotenkin mulle sattuu ja tapahtuu, hyvässä mielessä onneksi, ja koska tuohon lauseeseen vain sopii se sana. No, hyvässä ja hyvässä mielessä, se ei ollut kiva juttu, kun reväytin olkapääni kahvakuulaheilautuksella. Treenaan kotona 16 kiloisella kahvakuulalla silloin tällöin, ja jotenkin se yhden käden heilautus meni vinksalleen, joten pieni venähdys tapahtui. Siitä selvittiin muutaman päivän levolla ja maalaismaisemien parantavalla vaikutuksella. Ystäväni tyttären rippijuhliinkin pääsin fiilistelemään. Odotin jo kovasti töihin pääsyä, niin ja joogaan.



Tämä Adidaksen mekko seikkaili pari kuukautta pitkin Eurooppaa ja Suomea. 





Rappukäytäväni lattialaatat <3





Poutapilvet.





Pirun kuula, murrrr.





Maalla





Sielu lepää.





Ystäväni tyttären leipomat rippijuhlaleivokset.





Rippijuhlamekkoni.





Ja taas maalla.





Souturetkellä <3





Junassa kotiin.





Levain, ihan huippu paikka. Törkeän hyvät leivät, leivonnaiset ja lounassalaatit.





Pukukoppiselfie.





Keittiöni ja herkulliset mansikat.





Ja joogaan.