19.10.2017

Lohtusanat

Ystäväni soitti minulle nähtyään Vain Elämää, Juha Tapion päivän. Sanni oli esittänyt Juha Tapion biisin "Kelpaat kelle vaan". Minulle kyseinen biisi on ollut tuntematon, ja nyt ystäväni kehoituksesta kuunneltuani Sannin version, olen aivan myyty. Upea biisi, kauniit sanat. Ja nimenomaan Sannin versiona, koska olen Sanni fani <3. (Olet sinäkin Juha ihana).
 Ystäväni pointti oli kuitenkin siinä, että häntä on harmittanut, että kun minulla meni erosuruissani elämä ihan päin h****ttiä, niin hän ei osannut sanoa minulle mielestään oikeita sanoja. Nyt hän pyysi minua kuuntelemaan sanat tarkasti, ja kertoi, että olisi halunnut sanoa minulle silloin juuri näin:





                                                  Hetken vielä tämä puoli maailmaa
                                                  Hetken vielä nukkuu yötä valkeaa
                                                  Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin
                                                  Parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin.

                                                  Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
                                                  Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
                                                  Mut joku aamu mä tiedän sen
                                                  Sä heräät huomaamaan
                                                  Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.






 Niin, eniten minulle silloin pahimmissa tuskissani riitti kuitenkin se, että häneltä tuli viesti: "Kuinka Reetta voit, sano jos voin auttaa jotenkin, edes olkapäätäni, johon itkeä". Se merkitsi minulle todella paljon, kuten monen muunkin tuki. Sain lukuisia viestejä ja puheluita, ja pelkästään jo täältä blogin lukijoilta niin mahtavaa tukea, ettei sitä voi edes käsittää.  Mutta nyt lukiessani näitä biisin sanoja, kuulen ystäväni äänen niissä, ja olen samaa mieltä. Selvisin ja kelpaan kelle vaan.











Nämä kuvat ovat tuolta ajalta Instagramista.




Tuo aika oli ihan hemmetin vaikeata ja raskasta, sydän täynnä surua ja ahdistusta.
Välillä luulin, etten koskaan tule selviämään, etten koskaan enää tunne mitään iloa
tai rakkautta. Ettei minulle koskaan tapahdu mitään hyvää. Epätoivo oli valtava, suru
oli ylitsepääsemätön. Matto oli vedetty jalkojen alta. Mutta niin se vain elämä kantaa, 
eteenpäin ja ylöspäin.









6 kommenttia:

  1. Kelpaat kelle vaan tuo minullekin aina soidessaan muistoja mieleen eron jälkeisestä puolestatoista vuodesta, vaikka siitä on jo miltei parikymmentä vuotta. Kuinka syvällä olin, enkä koskaan uskonut nousevani siitä suosta. Ja kuinka lopulta kapusin turtuneisuudesta ja viiltävistä surun hetkistä takaisin tuntemaan ja iloitsemaan. Elämä kantaa ja surullakin oli tehtävänsä. Eihän ne vuodet -ainakaan minulle- olisi mitään olleetkaan, jollen olisi surrut sen parisuhteen loppumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet myös ollut ihana tuki minulle, kirjoitit niin sydämestäsi silloin, kun minulla oli vaikeaa. Annoit hyvää tukea ja omia kokemuksiasi. Kuten tämäkin kommentti, niin kaunis ja herkkä. Tuo on niin totta, mitä kirjoitat. Nuo vuodet mieheni kanssa oli minulle kaikki kaikessa, minun rakkauteni, minun koko elämäni. Kyllä siitä kestää toipua.

      Poista
  2. Minä en pysty vieläkään oikein kuuntelemaan kyseistä herkkää kappaletta.. vielä on hieman haavat auki vaikka erosta jo yli kaksi vuotta. Tuli ihan kylmät väreet ja kyynel silmään lukiessa.. Toki paljon paremmin nyt ja osaan jo iloita, nauttia elämästä.. Hienoa Reetta että tunnet vahvasti ja olet jo niin hyvin päässyt eteenpäin. Olet upea tyyppi! <3 -carita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua. Kiitos kauniista kommentistasi. Antaa niiden itkujen vain tulla, ja surun olla. Kyllä se sitten häipyy teilleen, kun sen aika on. Suru tekee tärkeää tehtäväänsä. Olet ihana <3

      Poista
  3. Jos Juha Tapiota sanoituksineen ei olisi, hänet pitäisi keksiä! 💓Niin osuvia... mutta se matka Kaksi puuta laulusta tuohon siteeraamaasi, siitä ei tulla ehjänä. Se tunne kun olet ollut iloinen pitkästä yhteisestä -
    onnelliseksi luulemastasi - matkasta, ja sitten saatkin kuulla olevasi menneisyyttä, seisovasi yksin. Olet niin lähellä täydellistä särkymistä ettei milloinkaan ennen, eikä siihen mustuuteen pääse kukaan luokses, kunnes eräänä aamuna..kahvi ja ruoka saavat makunsa takaisin ja ystävien lohtua pystyykin vastaanottamaan. Alkoi kiipeäminen valoon, se kesti kauan eikä aurinko ihan yhtä kirkkaasti vieläkään paista mut nauru ja elämänilo ovat taas läsnä. Elämä ON ihme(ellistä) ❤😚🙂

    T.Rva46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja. Ihan taas mykistyin kommentistasi. Kiitos. Näin se on, suru ja kaipaus on perkeleellisen väkevää, ei meinaa laimeta millään. Kuten kirjoitit, kunnes eräänä aamuna kahvikin saa makunsa takaisin. Valo on valkeampi ja värit taas kirjavampia. Elämä on elämisen arvoista, kaikkinensa.

      Poista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.