16.5.2019

Kevät, viivy vielä

Ihan joka ikinen kevät, sama juttu, aina. Puut ovat ensin pienen pienillä silmuilla, ja sitten, yhtäkkiä, puissa on jo isot lehdet. Miten ihmeessä minulla meni jotenkin taas ihan liian nopeasti ja ihan liian ohi se vaihe, kun kaikki puhkeaa loistoonsa. Juuri tänään havahduin, että Hesperian puiston puiden lehdet ovat jo kämmenen kokoisia. Minua alkoi melkein ihan itkettää, kaikki tapahtuu taas liian nopeasti, onko jossain pause näppäin???
 Haluaisin nauttia juuri tästä vaiheesta kauemmin, siitä, kun kaikki on vielä edessä. Siitä lupauksen ajasta. Kevät on lupaus kesästä, joka tulee kohta, lupaus kaikkien aikojen kesästä. Mutta antakaa sen odotuttaa itseään vähän kauemmin, niin että ehtisin nauttia ihan jokaisesta hetkestä vielä, kauan ja tunteella.
 Sama tunne on varmasti äideillä, kun lapset tuntuvat kasvavan niin nopeasti. Että älkää vielä olko niin isoja ja itsenäisiä, älkää vielä kasvako sylistäni pois.






Haaveilua kaikkien aikojen kesästä, vaikkei sitä tulisikaan. Keväällä on sallittua haaveilla tulevasta kesästä. Haaveilla isosti.










4 kommenttia:

  1. Olet kyllä ihan oikeasti, kevät meni nopeasti! Nautitaan tästä nyt ja odotetaan sitä kaikkien aikojen kesää <3 Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinulle Reetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian nopeasti meni... Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  2. Elät kirjoitustesi perusteella koko ajan niin suurilla tunteilla, eikö se jo käy työstä?😲 Älä ymmärrä väärin, se kuulostaa aivan ihanalle mutta myöskin ehkä kuluttavalle. Ja mietin että pelottaako voimakas tunteellisuus mahdollisesti mr Bigejä? 🤔 Toisaalta, sellaiset kavahtajat ei varmaankaan sitten ole sua varten, jos suurella tunteenpalolla haluat mennä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, ensin ajattelin olla julkaisematta tätä. Ja nyt kun julkaisin, niin en tiedä mitä vastaisin. Tuntuu jotenkin turhauttavalta kertoa sinulle, kuka ei tunne minua, että miten asiat oikeasti ovat. Ensinnäkin on aivan älytöntä tehdä luonneanalyysejä blogin tai instagramin perusteella. Tänne minä tunteilen asiani, arjessa olen ystävieni mukaan (jotka totisesti tuntevat minut) hillittömän hauska, ironinen, sarkastinen, nokkela, älykäs ja jalat maassa. Toki, olen myös tunteellinen ja erittäin empaattinen, mutta miksi ihmeessä se kävisi minulle työstä, kun se tulee suoraan sydämestä. Se vasta työstä kävisikin, jos joutuisin olemaan jotain, mitä minä en ole. Elän ja tunnen suurella skaalalla eri tunteita, ja se jos jokin on minusta upeaa. Enkä koskaan ole miettinyt, että pelottaisin jonkun luotani, päinvastoin. Näin ei ole koskaan käynyt, eikä varmasti tule käymäänkään. Luulisin ennemminkin, että miehiä (tai ketä vain) pelottaa totinen torvensoittaja, josta ei saa irti mitään.

      Poista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.